Ontojoki |
|
|
Perustiedot
ja luvat
|
OntojokiVaikka Ontojoki on kahlittu, voi sitä pitää mielenkiintoisena kalavetenä. Varsinaista koskea ei ole, vaan virtaavaa uistelu- ja vapakalastusjokea, jota voi vesiympäristönä verrata esimerkiksi Kajaaninjokeen tai Tammerkoskeen. Yläosan kapeikoissa vesi virtaa voimakkaasti, mutta puoliväliin tultaessa joki laajenee ja virta tasaantuu. Kallioista lähestyttäessä vesi virtaa taas voimakkaasti. Rannalta kalastajalle iso joki voi tuntua hiukan ylivoimaiselta, mutta Katerman alapuolella ja Kypäräisenniemessä on koskimainen alue, jonka yläosassa on vanhoja koskenpohjan kareja ja perhokalastajakin pystyy paikoin kahlaamaan. Myös Karppasenlampeen pystyy etelärannalta kahlaamaan ja perhokalastaja tavoittaa onnistuessaan siikoja ja harjuksia. Ontojoen tapaisissa, isoissa järvien välisissä virroissa on voimalaitoksista huolimatta kaloilla hyvin ruokaa. Ontojärvestä tuleva vahva virta syöttää jokeen ympäri vuoden masoittain kuhmolaisia muikkuja, norsseja ja kaikea hyönteisravintoa. Kun vesikin on laadukasta, kasvavat kalat hyvin. Kalastusalue hoitaa jokea säännöllisillä pyyntikokoisten kalojen istutuksilla ja taimenia, kirjolohia sekä harjuksia saadaan mukavasti. Kun kalat kesäiltoina pintautuvat syömään Ontojärvestä tulevaa ravintoa, näkee, että virrassa on paljon pyydettävää. Myös hauet lisääntyvät ja kasvavat joessa reippaasti. |
|